1.12.2016

PART 1: 10 FACTS ABOUT ME

Jee, joulukuu! Tätä on odotettu. Ulkona on ollut ihana sää, ja tekisi koko ajan hirveästi mieli mennä ulos raittiiseen. Oon myös itse odottanut ihan sikana tätä joulukalenteria (koska viime vuonna koko homma meni loppujen lopuksi ihan poskelleen..), toivottavasti te myös! Tänään on siis vuorossa eka osa, jossa kerron vähän faktoja itsestäni; itseasiassa en mitään perusfaktoja (syntymäaika, lempiväri ymsymsyms) vaan ennemminkin faktoja, joista ei usein puhuta. Osa asioista voi olla ihan tuttuja osalle lukijoista/niille jotka tuntevat mut jo ennestään, mutta voi olla myös sellaisia, joista en ole ikinä tullut puhuneeksi kenenkään kanssa. Mennään vaan asiaan! :)


  • Mä olin peruskoulussa ollessani aina myöhässä. Lähes aina. Ysiluokalla eli viime vuonna en myöhästynyt enää kuin muutamia kertoja, mutta 2-8.luokilla tätä tapahtui ainakin kerran viikossa; muistanpa vielä senkin, että eräällä viikolla myöhästyin joka päivä. Ja ei hyvää päivää, ala-asteella 4-6 luokilla kun asuttiin ihan koulun vieressä, unohtelin joka päivä jotain kotiin. Huvittavinta tässä on se, että vaikka asuin mun luokkalaisista lähimpänä koulua, myöhästyin eniten kaikista ja jouduin aina tuntien aikana hakemaan unohtuneet tavarat kotoa. Kuitenkaan en koskaan joutunut jälki-istuntoon tai läksyparkkiin.
  • Historia on aina ollut mun inhokkiaine koulussa. En oo koskaan oikeen saanut siitä mitään irti, enkä ole ollut siinä ikinä hyvä. Mun kaikkien aikojen huonoin koenumero, 6- tuli myös yllätys yllätys historiasta. Vähän kuumottaa, kun ensi talvena/keväänä mulla alkaa lukiossa historia ja yhteen kokeeseen pitäisi lukea koko kirja.. Voi olla, että uusintakuulustelu on edessä! :D

  • Kasvoin yläasteen aikana vaan 1-2 cm. Mä oon siis 165 cm. Muistan, kun kuudennella luokalla olin meidän luokan poikia päätä pidempi, mutta nyt näin lukiossa kaksi päätä lyhempi kuin he. Tää pituus on kyllä tosi jees, ei siinä! Voin käyttää mainiosti korkkareita, ja oon silti useimpia miehiä lyhyempi. Mä nimittäin haluan itseäni pidemmän miehen. :D
  • Täytän tammikuussa 17, ja mulla on edelleen 2 maitohammasta paikallaan. Oon rampannut ihan kakarasta asti hammaslääkärissä, ja mulla oli hammasraudat vuosina 2012-2014. Murheet ei olleet vielä siinä, nimittäin multa puuttuu 8 hammasta kokonaan (ne ei ole ikinä kasvaneet, eivätkä ikinä tule kasvamaan). Lisäksi niiden kahden maitohampaan tilalle ei koskaan tule kasvamaan "rautahampaita", eli jos ne irtoaa, mulle jää niiden kohdalle vaan sellaiset kivat reiät hammasrivistöön. Toinen vaihtoehto olisi laittaa niiden tilalle keinojuurihampaat hammaslääkärissä, mutta joo, sitä ei koskaan tiedä milloin ne hampaat lähtee/lähteekö ikinä, ja ainakaan sitten joskus opiskelijabudjetilla ei ole tosiaankaan varaa laittaa mitään 1000€ johonkin keinojuurihampaisiin. Ei. Eieieieieiei.
  • Mulle ei ole sattunut koskaan mitään pahoja tapaturmia. Kunnon verikokeissa oon käynyt vaan kerran keliakiaepäilyn vuoksi, ja lääkärissäkin nyt seitsemän vuoden sisään ehkä 3 kertaa; juurikin sen keliakiaepäilyn takia helmikuussa 2014, hevosen selästä putoamisen vuoksi kesällä 2011 ja 2015 lokakuussa, kun kaaduin skootterilla koulumatkalla. Pahoin pelkään, että pahin on vielä edessä.. :D varmasti tähän mun elämään mahtuu vielä paljon kivuliaita kokemuksia!

  • Oon todella huono juomaan. Oikeasti ei jumantsuikka. Pari kertaa on käynyt niin, että en oo juonut päivän aikana yhtään mitään. Viime aikoina oon oppinut onneksi juomaan vähän paremmin, mutta mulla on kyllä vielä paljon parannettavaa tässä. Kertokaa ihmeessä, jos teillä on jotain hyviä vinkkejä asiaan liittyen! :D
  • Käytän ihan järkyttäviä määriä suihkugeeliä kerrallaan. Tämän monet mun kanssa "asuneet" tuttavat tai muut mun sukulaiset ja läheiset varmasti tietää.. varsinkin jos kyseessä on joku hyväntuoksuinen versio (melkolailla kaikki), ne kuluu kyllä nopeasti. Kertokaa mulle, että en oo ainut.. paitsi jos sitten oikeasti olen :D
  • Olen "kaikki tai ei mitään"- tyyppiä henkeen ja vereen, siis ihan joka asiassa. Hyvinä esimerkkeinä siivoaminen, läksyjen teko, opiskelu yleensä. Joko mä en siivoa ollenkaan tai hyvin harvoin, eli mun huoneen lattia on täynnä pölypalleroita ja tavarat lojuu missä sattuu, tai sitten siivoan koko kämpän lattiasta kattoon, imuroin niin että ei jää yhtäkään millinkokoista pölypallon miljoonasosaa minnekkään, pyyhin pölyt joka paikasta, vaihdan koko järjestyksen, pesen lattiat, pesen viisi koneellista pyykkiä niin että huoneessa ei vahingossakaan haise tunkkaiselta, ja mitähän vielä.                                                                                                                                                                                                                                                                   Ja hei tohon pyykinpesuun liittyen. Mä pesen mun vaatteet siis itse. Monet kaverit ja ihmiset ihmettelee tätä, mutta en tajua miksi. Mä täytän vähän yli kuukauden päästä 17, ja mun äidillä on muutakin tekemistä kuin pestä mun vaatteita :D Ja lisäksi tää käytäntö on osoittautunut enemmän kuin hyväksi; vaatteet menee oikeille paikoilleen kaappiin, kun mä itse laitan ne sinne, ja saan pukea just ne vaatteet päälle mitkä haluan, kun ne tulee pestyä silloin kun pitää, eikä ne ole likapyykissä juuri h-hetkellä. Kokeilkaa ihmeessä! 
  • En ole sairastanut ikinä vesirokkoa. Syy on siis se, että mulle on annettu rokotus vesirokkoa vastaan joskus pienenä, eikä sitä oo sitten onneksi tullut. Muutenkin oon viime vuosina tosi vähän sairastellut, ennen tämän vuoden maaliskuuta en ollut ollut kuumeessa tai oksennustaudissa viiteen vuoteen. :) 
  • Inhoan ananasta ja kananmunaa enemmän kuin mitään. Kananmuna menee tietysti leivonnaisissa yms, kun se ei maistu, mutta hyi yök ei muuten. Ananasta en suostu syömään missään, missä se vähänkään näkyy tai maistuu. Lista olisi varmaan loputon, mistä en tykkää ja mitä en mielellään/ollenkaan syö, mutta kananmunan ja ananaksen suhteen olen äärimmäisen vaativa ja ehdoton. Jos siis meinasit kutsua mut kylään, keittää kananmunia tai laittaa munakasta ja tarjota ananasmehua, syvät pahoitteut, mutta no thanks! :D
  • Käyttäydyn täysin eri tavalla kotona ja ihmisten ilmoilla. Koulussa olen tosi hiljainen, en viittaa koskaan ja pidän mielipiteet itselläni, enkä kajauta niitä ääneen. Kotona taas käyttäydyn päinvastoin, eli olen jatkuvasti äänessä ja kuvittelen tietäväni kaiken paremmin ja olevani viisain. Mulla on oikeastaan kaksi eri persoonaa; koulu-minä ja koti-minä. Ne eroaa aivan täydellisesti toisistaan. Kun astun kotiovesta sisään maanantaina kello 16, oon ihan eri ihminen, kuka olin koulussa puoli tuntia sitten. Koulussa mua kannustetaan viittaamaan ja olemaan äänessä enemmän, mutta kotona useimmiten käsketään olemaan hiljaa... :D

HUOMISEEN!


5 kommenttia:

  1. Ihan superhyvä luukku, mahtavia faktoja, joista suurinta osaa en edes tiennyt, vaikka tunnen sut suht hyvin! Vai tunnenko? ;)

    VastaaPoista
  2. Huomasin että muutama fakta pätee myös minuun esimerkiksi tuo viimeinen :D

    VastaaPoista
  3. Ihana luukku ja super postaus! Jään innolla odottamaan huomista! :)

    www.tiiaemilia.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Kiitos serkkusein :)) jaaa-a, voi olla ettet tunne mua niin hyvin ku oot luullu ;)

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä luukku, osa oli samoja ku mullaki mut oli myös sellasia jotka ei tosiaa päde muhu. Ja huomasin että en tienny kaikkia :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, mutta mieti kaksi kertaa, haluaisitko itse saada samanlaista palautetta. Huomioithan myös sen, että kommentit näkyvät vasta hyväksynnän jälkeen.