20.12.2016

PART 19: KUMPI MIELUUMMIN?

Heips! Nyt on vuoden 2016 lukio-opinnot taputeltu ja joululoma edessä. Ei sitä vieläkään meinaa oikein käsittää, että nyt se loma on käsillä ja jouluun on enää 4 yötä.. eilen siis olin koulussa klo 8 - 15.30, sen jälkeen kirkossa treenaamassa illan esiintymiseen. Koululle piti mennä taas klo 19, juhla alkoi kymmenen maissa ja kirkko puoli kaksitoista illalla. Nautin niin paljon esiintymisistä! Tuli kerrankin sellainen olo, että oikeasti esiinnyin, enkä vain seissyt lavalla ja laulanut mikkiin koko koulun edessä. Esiintymiseen liittyy aina myös tulkinta, ja se vaikuttaa paljon. Mutta lavalla ollessani nautin joka hetkestä, ja toivon että se myös näkyi! :) kehuja tuli kyllä jälkeenpäin paljon. Oon myös miettinyt tosi kauan, pitäisikö mun alkaa tehdä lauluvideoita? Haluaisin ainakin, mutta en sitten tiedä.. kohta alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet, joten sen näkee sitten ;) mitä te olisitte asiasta mieltä? 

Mutta joo, pysytääs taas aiheessa. Tässä luukussa listaan alas asioita (miten sen nyt voi paremmin selittää :D), ja kerron, kummasta pidän enemmän, eli kumpi mieluummin. Aloitetaan!


                                   1. KAHVI vs. TEE                                          
en oo koskaan tykännyt kahvista, joten tee. En oo kylläkään juonut teetä pitkään pitkään aikaan, mutta varsinkin muumiteet on ihania :) 

💜

2. KESÄ vs. TALVI

Tykkään molemmista, mutta kesä, koska silloin on loma. 

💜

3. KISSA vs. KOIRA

Molemmat ovat ihania, että periaatteessa en tiedä. Tosi vaikeaa päättää, mutta ehkä kissoista tykkään vielä enemmän. Mullahan siis on tällä hetkellä pari kappaletta kissoja, mutta haluaisin joskus myös koiran.

💜

4. SIPSIT vs. KARKIT

Karkit. Tykkään sipseistäkin tosi paljon, mutta oon enemmän makean perään. Joskus mun ei tee niin yhtään mieli makeaa, mutta joskus menee tyyliin kilon karkkipussi kymmenessä sekunnissa. Ei mulla muuta. :)


💜

5. POIKAYSTÄVÄ vs. 1000 € 

Molemmat kelpais erittäin hyvin, ja molemmille ois tarvetta, etenkin rahalle. Silti se poikaystävä lämmittäis mieltä enemmän kuin joku rahasumma tai tavara. Joskus sanotaan, "raha ei tuo onnea". Ei asia ihan niinkään mun mielestä ole, mutta silti on paljon tärkeitä asioita, joiden arvoa ei voi rahassa mitata. Joten siis poikaystävä mieluummin. 

💜


6. KIRJAT vs. ELOKUVAT

Katson tosi vähän elokuvia, mutta en myöskään lue paljoa. Nyt oon kyllä viime aikoina innostunut lukemaan yhden tietyn kirjailijan kirjoja, ja oon lukenut jo 3 hänen teostaan. Mutta kuitenkin ehkä elokuvat. 

💜

7. PUNAINEN vs. SININEN

Punainen ehdottomasti! Sininenkin on kiva väri, mutta punainen on vaan niin mun juttu. Ai että. Olenhan nainen, ja kaikki naiset rakastavat punaista.. vai eikö?

💜


8. EI ENÄÄ NETTIYHTEYTTÄ vs. EN VOI ENÄÄ MATKUSTAA ULKOMAILLE 

Mielummin ei nettiyhteyttä, koska matkustelu on vaan niin parasta. Siitä asti, kun tultiin kotiin Turkista (siitä on jo yli 2 kk) oon joka päivä halunnut sinne takaisin. Ei varmaan oo päivää, ettenkö kysyisi mun vanhemmilta, että milloin mennään taas Turkkiin.. :D se vaan oli ihana maa. Suosittelen! 💖

💜

9. JOULU vs. SYNTTÄRIT

Oon aina ollut "jouluihmisiä" eli jotka alkaa valmistella joulua jo lokakuussa ja leipoa pipareita ja torttuja jo kesällä.. nojoo eivaan. Mutta siis joulu on ehkä mun vuoden kohokohta. Synttäritkin on kivat, mutta kun vuonna 2018 sen 18 vuotta täytän, sen jälkeen en enää odota synttäreitä, koska sitten se aikuisuus ja vanheneminen alkaa :D

💜

10. SAMSUNG vs. APPLE

Mulla on tähän asti ollut aina samsungia tai jotain muuta ja nyt on käytössä ensimmäinen tuote applelta ei iPhone 4s. Tää on melkein 4 vuotta vanha, joten en oo tietenkään tästä ihan realistista kuvaa saanut, mutta voisin jo sanoa, että tää on parempi kuin mun vanha (joka kylläkin oli Sony :D). Mutta tän reilun kuukauden kokemuksen perusteella apple. :)


💜

1 kommentti:

  1. Kiva postaus :) Kiva kun oot vastannu enemmän kuin yhdellä sanalla!

    http://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, mutta mieti kaksi kertaa, haluaisitko itse saada samanlaista palautetta. Huomioithan myös sen, että kommentit näkyvät vasta hyväksynnän jälkeen.