18.9.2016

Autumn is graceful

Päätin käydä eilen auringonlaskun aikaan pitkästä aikaa kuvaamassa, kun olen jo aiemmin usein lenkillä ollessa ihastellut kauniita maisemia, mutta ei ole koskaan ollut kameraa mukana :D no, eilen tosiaan päätin käydä ja esittelen tässä nyt muutaman enemmän tai vähemmän onnistuneen otoksen :)









Mulle kuuluu pitkästä aikaa ihan hyvää. Viime viikko oli ihan äärettömän stressaava, ehkä kaikista stressaavin mitä näiden lähes 17 vuoden aikana (enää vajaa 4 kk synttäreihin, jee!) on tullut eteen. Nukuin tosi huonosti koko viikon, itkin enemmän kuin normaalisti kuukauden aikana, oli ihan älyttömän raskaita koulupäiviä, tuhatseitsemänsataakakskytkolme koulutehtävää mukaan lukien musiikin esitelmä/analyysi ja äikän lukupäiväkirjatehtävä. Ja pianotunti. Ja torstaina juoksin liikuntatunnilla cooperin. Ja mitäköhän muuta.. Mutta pääasia on siis se, että selvisin hengissä. Välillä meinasi jo usko loppua, mutta piti vaan porskuttaa menemään ja tässä ollaan. Ja mikä parasta, torstaina alkaa koeviikko. ❤

Mun kohdalla koeviikko tarkoittaa oikeastaan sitä, että tän viikon torstaina on koulua 11.50 - 15.35?? ja perjantaina 10 - 12. Sitä seuraavana maanantaina kotipäivä ja loppuviikolla 3 koetta. Ja kahden viikon päästä se ois kurssi Turkin lämpöön ----> lento lähtee muistaakseni ihanasti noin kymmeneltä illalla, perillä Turkissa ollaan joskus aamuyöllä, ja siitä vielä bussikuljetus kohteeseen, joten aamuun menee, että ollaan hotellilla :D tulee kyllä just sopivaan saumaan tää loma.

Ensi viikolla varmaan pitää keskittyä lukemaan psykologiaa, äikkää ja enkkua, koska niistä on siis kokeet parin viikon päästä. Psykologia on ollut tosi kiinnostavaa, mutta sen kanssa ongelmana on vaan yksinkertaisesti se, että on niin perkuleen paljon uusia käsitteitä, jotka pitäisi kaikki muistaa ulkoa. Kaikenmaailman behaviorismit, attribuutiot ja  mitä eroa on eksplisiittisellä ja implisiittisellä toiminnalla.. Voi olla, ettei sitten naurata istua konseptipaperi nenän edessä kokeessa ja todeta, että "joo, en tiiä kyllä näistä mistään yhtään mitään" :D 

Enkku mulla meni tosi hyvin yläasteella, aina tuli muistaakseni jotain ysiä ja kymppiä. Mutta ei, lukiossa ei oo menny ihan niin loistavasti. Jos saan kasin tai seiskan, oon tyytyväinen. En mä oo mikään enkkuihminen! No joo, verbikokeet meni tosi hyvin, samoin sanakoe, molemmista reilusti yli puolet oikein. Kirjalliset näytöt on siis ihan hyvällä mallilla. Mutta se puhuminen. Se on ollu mulle aina haastavaa. Samoin kuuntelut ja kuullun ymmärtäminen. Mutta noh, en mä usko että mun maailma kaatuu siihen, jos en oo maailman paras puhumaan englantia. Ei todellakaan.

Äikässä oon ollu aina hyvä, kielioppi on menny aina ihan itsestään, ja siinäkin se kirjallinen puoli on yleensä parempi kuin hyvä. Mutta nyt lukiossa on tullut siinäkin hemmetti iso kasa uusia käsitteitä. Konteksti, intertekstuaalisuus, tekstilaji, juttutyyppi, ja mitähän vielä. En jaksa muistaa. Toivottavasti kokeet menisi edes suurinpiirtein hyvin, eikä tarvitsisi heti alkuun ottaa "ei väliä mikä numero, kunhan pääsen läpi!!" asennetta :DD se kun tosiaan ei oo mulla tavoitteena lukiossa.

Puhuin keväällä siitä, kun olin ihan palavan ihastunut samassa koulussa olevaan poikaan. Ennen lukion alkamista oli vähän sekavat fiilikset, enkä ollut ihan varma, onko mun tunteet jo kuolleet ja oonko unohtanut sen. Asiahan on nyt niin, että en tiedä enää itsekkään, nimittäin musta on tuntunut jo vähän aikaa siltä, että hän ei oo ainut, ketä kohtaan mulla on tunteita. Oon siis ihastunut kahteen yhtä aikaa, jos näin voi sanoa :D voisin tehdä taas postauksen ihastumisesta, jos teitä kiinnostaa, ainakin se edellinen postaus oli tosi suosittu, tän blogin toisiksi eniten katsottu tai jotain. Pitää kattoa, milloin saan aikaiseksi.. Toteutan ensi viikolla sen Linkkaa blogisi- koosteen, pysykäähän kartalla!

                                           Oikein mukavaa ja rentoa ensi viikkoa kaikille! :-) 

                                       


5 kommenttia:

  1. Hei sulla on todella kiva kirjoitustyyli, etenkin tykkään tästä postauksesta!

    liitynpäs lukijaksi :D

    tyttojamolossi.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus jälleen kerran. ❤ Niin sujuvaa tekstiä ja tsemppiä kokeisiin. :-)

    VastaaPoista
  3. Ihania syksyisiä kuvia <3 Mun blogissa on tällä hetkellä juuri toi linkkaa blogisi-postaus,joten käyhän linkkaamassa blogisi sinne :)

    Dreamsofmylife98.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, mutta mieti kaksi kertaa, haluaisitko itse saada samanlaista palautetta. Huomioithan myös sen, että kommentit näkyvät vasta hyväksynnän jälkeen.