9.11.2016

Q & A

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Blogitiimin kanssa. 

Hejsan allihopa! Tänään olisi luvassa ensimmäinen Q & A- postaus mun blogissa. En oo tainnut vielä infota, että kuulun tällä hetkellä blogitiimiin, tai oon kuulunut oikeastaan jo jonkin aikaa.. :D mutta siis tää postaus on toteutettu yhteistyössä blogitiimiläisten kanssa, ja kerronkin siitä vähän ennen kuin mennään itse asiaan.

Meidän blogitiimiin kuuluu siis yhteensä kuusi tyttöä, ja me toteutetaan aina välillä yhteisiä postauksia. Mulla on ollut sen verran hommaa koulun kanssa tänä syksynä, niin en oo pystynyt niin paljoa olemaan mukana noissa yhteisissä jutuissa, mutta tämän postauksen päätin kuitenkin toteuttaa, koska mitään tämäntyyppistä ei taida täällä mun blogissa vielä ollakaan. Meidän blogitiimiläiset keräsivät siis kysymyksiä, ja kaikki tiimiläiset vastaavat näihin kysymyksiin sitten omissa blogeissaan. Voisin vaikka linkkailla tyttöjen blogit postauksen loppuun, ja tarkoituksena olisi myös jossain vaiheessa tehdä blogitiimille oma sivu tänne blogin puolelle. Mutta, höpinät sikseen ja kysymysten pariin!

     BLOGGAUS

Mistä lähti into bloggaamiseen? - En osaa oikeastaan vastata, mutta halusin varmaan vaan kertoa omasta elämästäni täällä.. paha mennä sanomaan, mitä melkein 6 vuotta sitten ajattelin! :D

Miksi perustit blogin? - Perustin ensimmäisen blogin ehkä vuonna 2011, joten en muista enää perimmäistä syytä, mutta bloggaus on kivaa ja saan tästä hyvän mielen.

Miltä blogitulevaisuutesi tulee näyttämään? - Bloggauksen lopettaminen ei ole ainakaan näköpiirissä. Saa nähdä, miten aika riittää. Tulevaisuudessa tarkoituksena olisi postata useammin ja monipuolisemmin. Saa nähdä sitten, mitä tuleman pitää :)

Millaisista blogeista pidät? - Aidoista ja monipuolisista. Tykkään siitä, että blogissa on positiivinen ilmapiiri, mutta myös siitä, että bloggaajan elämästä saa todellisen kuvan. Kenenkään elämä ei ole aina täydellistä ja ihanaa, joten sekin saa näkyä. Tykkään myös sellaisista blogeista, joissa ei puhuta vaan meikkaamisesta, kuulumisista tai ostoksista, vaan kirjoittaja puhuu monipuolisesti eri asioista.

Onko sinulla haaveita blogin suhteen? - Haluaisin lisää lukijoita (kukapa ei :D), ja paremman kameran, jotta blogiin saisi vieläkin parempia kuvia. Ei oikeastaan ole muita haaveita. Olisi kiva tehdä jonkunlainen yhteistyöpostaus jonkin tunnetun bloggaajan kanssa!

Oletko miettinyt Youtube-kanavan perustamista? - Mulla on jo Youtubessa oma kanava, mutta en itse esiinny videoissa, vaan teen videoita usein esim. ulkomaanreissujen jälkeen tiivistääkseni kuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Olen myös miettinyt ihan vakavasti pitäisikö aloittaa vloggaus, mutta ainakaan lähiaikoina se ei ole ajankohtaista. 

Tylsintä bloggaamisessa? - Ehdottomasti se, kun ei keksi postausaiheita.

Jos päädyt ensimmäistä kertaa johonkin blogiin, millä perusteella lähdette sieltä pois? 
Entä millä perusteella jäätte sinne pidemmäksi aikaa? - Lähden blogista, jos se yksinkertaisesti ei vaan ole jollain tavalla kiinnostava. Ulkoasu ei ole useinkaan niin tärkeä, mutta jos se ei ole ollenkaan mieleeni, lähden myös. Jään pidemmäksi aikaa, jos blogi on kiinnostava, kirjoittaja on kiinnostava ja haluan tietää hänestä lisää, ja jos blogi on kokonaisuutena hyvä.

Onko sinulla tavoitetta oman blogisi parantamisessa? - Tämäntyyppistä kysyttiin jo aiemmin, mutta tehdä blogista mahdollisimman selkeä, omannäköinen ja sellainen, että se antaa lukijalle jotain.

Mistä et ikinä bloggaisi? - En keksi tähän mitään. Semmoista asiaa ei varmaan ole!



   BLOGITIIMI

Idea blogitiimin perustamiseen? - Vastaan nyt vähän kysymyksen vierestä, mutta itse kuulin blogitiimistä yhden blogitiimiläisemme blogista, ja kiinnostuneena sitten kysyin, voinko liittyä mukaan. Itse idea blogitiimin perustamiseen ei siis ole minun, joten siihen en osaa vastata.

Millaisia suunnitelmia blogitiimillä on tulevaisuudessa? - Jaa, mitäs meillä on? Ei varmaankaan mitään erikoisempia suunnitelmia, tai sitten vaan ei tule nyt mieleen.. joku blogitiimiläisistä voi tulla korjaamaan asian, jos olen väärässä :D


  MUUT KYSYMYKSET


Lempiblogit? Stay Fresh on kiva :)

Lempiruoka? - Tähänkään ei ole yhtä lempparia, mutta esim. perunamuusi ja uunilohi.

Lempieläin? - Kissa. Tykkään kyllä muistakin eläimistä tosi paljon.

Onko teillä eläimiä kotona? - Äidin luona kaksi kissaa, Ilona ja Eemeli. Ja isän luona pölykoiria sängyn alla... 

Toiveammatti? - Apua, olen lukiossa, enkä tiedä vieläkään :D kiinnostavia ammatteja ovat esimerkiksi lääkäri, luokanopettaja tai aineenopettaja (esim. matematiikka tai terveystieto), terveydenhoitaja, diplomi-insinööri ja kätilö. Saa nähdä sitten, missä koulussa kolmen vuoden päästä olen :)

Lempilaulu? - Olen tosi musikaalinen ihminen, joten musiikillisesti hienoin kuulemani kappale on varmasti Andrea Bocelli - Con te partiro. Mutta mitä ihan muuten vaan kuuntelen, niin varmaan Nelli Matula - Lemmikki, Seeb - What Do You Love ja Mikko Pohjola - James Dean on tämän hetkiset suosikit :)

Lempilaulaja? - Suomalaisista Evelina, Suvi Teräsniska ja Juha Tapio, ulkomaalaisista Adele.



Suosikkikouluaine? - Pitkä matikka ja ruotsi.

Paras kirja? - Tiina Lehtinevan Piparminttupoika. 

Huonoin vitsi? - Mitä eroa on kuolleella vauvalla ja Ferrarilla? Mulla ei ole Ferraria autotallissa. Ehkä mauttomin mitä oon kuullut..

Rakkain ihminen? - Ei ole yhtä tiettyä, mutta perhe ja serkkuni Sara varmasti rakkaimmat! 

Paras asia eläimissä? - Niille on ihan sama miltä näytät, millainen olet, miten pitkä olet, paljonko painat, oletko hyvä koulussa tai onko sulla meikkiä vai ei. Eläimet rakastaa sua sellaisena kuin olet. Eläimille voi kertoa kaikki salaisuudet, koska ne osaa takuulla pitää ne, eikä ne myöskään puhu pahaa selän takana. Eläimet vaatii paljon, mutta ne antaa myös paljon takaisin :) 

Asia, jota inhoat eniten? - Näitä on monta, mutta eniten valehtelua, väkivaltaisuutta ja tupakointia. 



Missä maassa asuisit, jos Suomessa ei saisi asua? - Turkissa, Ruotsissa tai Islannissa.

Oudoin asia, mitä olet syönyt? - Huulirasva. :D

Mikä on parasta talvessa? - Saa käyttää ihania talvivaatteita, huiveja ja kenkiä, polttaa kynttilöitä illan pimeydessä samalla kuunnellen hyvää musiikkia ja juoden kaakaota, ah! Ja koska mun synttärit on talvella, se on myös kiva juttu. Ja tietenkin joulu. 

Miten valmistaudut Jouluun? - Hankin joulukalenterin, kuuntelen ja laulan joululauluja jo lokakuussa :D, leivon pipareita ja torttuja ja tänä vuonna suunnitelmissa olisi myös pyöräyttää jouluhalko ja mahdollisesti myös glögijuustokakku. Siivoan myös huoneen ja ostan lahjoja (jos on rahaa, ja luultavasti ei ole :D).

Mitä toivot joululahjaksi? - Oikeastaan vaan rahaa, karkkia ja hyvää mieltä :) ei tule ainakaan muuta nyt mieleen!


   BLOGITIIMILÄISTEN BLOGIT:

JUULIA: --> klick <--

OLGA: --> klick <--

NORA: --> klick <--

SANI: --> klick <--

TIIA: --> klick <--




6 kommenttia:

  1. Olit kivasti luokitellut kaikki kysymykset! :)

    http://whitedreamwhite.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kivasti kirjoitettu. :) Hyvät vastaukset!

    VastaaPoista
  3. Kivasti toteutettu tää postaus! <3

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus ja hyviä vastauksia. :) Liityin lukijaksi!
    annamaijaalisa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Kiitos rakas, säkin oot mulle tärkeä ♥

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, mutta mieti kaksi kertaa, haluaisitko itse saada samanlaista palautetta. Huomioithan myös sen, että kommentit näkyvät vasta hyväksynnän jälkeen.