Kato mitä sä teit

Heips taas kaikille! Tässä lähes kuukauden "postaustauon" aikana on tapahtunut tosi paljon kaikkea; on sattunut ihania asioita, välillä on ollut ihan peruskauraa ja taas toisinaan epätoivon ja surun kyyneleet ovat vallanneet mut ja on tehnyt vaan mieli hypätä puoli vuotta ajassa taaksepäin ja kömpiä peiton alle eristyksiin muusta maailmasta. Kuitenkin, vaikka vanhat haavat eivät ole muutamassa kuukaudessa umpeutuneet, henki pihisee vieläkin ja suunta on vaan ylöspäin. :--) JOS SUA EI KIINNOSTA LUKEA PITKÄÄ TUNTEIDENVUODATUSTA, LOPETA LUKEMINEN.

Ensinnäkin se asia, mikä mua on nyt masentanut ja harmittanut tosi paljon, on aika henkilökohtainen, mutta koen voivani puhua siitä täällä silti. Kyse on siitä, mitä mun entinen poikaystäväni teki mulle. Olin alussa ihan ok eikä mua edes yhtään harmittanut, mutta jälkeenpäin joka päivä sattuu enemmän.

Me alettiin jutella netin kautta vuosi sitten, ja tunsin heti, että meidän välillä on pakko olla muutakin kuin ystävyyttä. Juteltiin monta kuukautta lähes 24/7, ja viimein sitten nähtiin lokakuussa 2015. Oltiin jo aiemmin päätetty, että "ollaan yhdessä" mutta tuolloin päätös sitten vahvistui oikeaksi. Kaikki oli ihanaa, olin onnellisempi kuin ikinä, olin varma että hän on mun elämäni mies. Kaikki palaset vaan loksahteli paikalleen. Kun hän halasi ja kosketti mua, musta vihdoin tuntui, että musta välitetään ja oon hyvä just tälläisenä. Kun hän piti mua sylissään ja suuteli mua pitkään ja hellästi samalla kun kosketti mun hiuksia, tuntui että ei oo mitään muuta kuin me kaksi. Olin taivaissa. Ihan kuin janoinen saisi vettä. Se puuttuva palanen mun sydämessä oli vihdoin täytetty. Sitä onnea kesti tammikuuhun 2016. Sitten kaikki särkyi. Yksi lause rikkoi kaiken.

Eräänä iltana mulla oli tosi paha mieli, ja tuntui että musta ei oo mihinkään. Kaikki on mua parempia, jopa seurustelukumppaneina. Menin tämän möläyttämään myös poikaystävälleni, joka hänelle ilmeisesti oli liikaa. "Lopeta" ja "hyvää yötä" on viimeiset sanat, jotka sinä iltana kuulin. Siitä seurasi liki kuukauden mykkäkoulu, joka kaukosuhteessa on vielä paskempaa, kun ei tiedä yhtään, mitä toinen oikeasti tekee siellä selkäsi takana tai oikeasti edes ajattelee koko hommasta.

Viimeinen ystävänpäivänä 2016 kaikki loppui. Ilman selityksiä. Kaikki vaan loppui. Mulle ei annettu mahdollisuutta kysyä, mitä tää nyt tarkoittaa, miksi mua kohtaan käyttäydytään niin paskasti, mikä vaivaa eikä asioita voitu selvittää. Mun soittoihin ei vastattu, viesteihinkin vaan "nii mikä oli asias" "joojoo heihei" "jaa ei kiinnosta" "hyvästi".  Sillä hetkellä ei harmittanut, koska mulla oli jo uusi tyyppi kiikarissa, mutta ihmetytti, miten se unelmien prinssi oli kuukaudessa muuttunut sammakoksi. Muutamaa viikkoa aikaisemmin sain vain sen syyn että "tää ei taida toimia ku nähään näköjään vaan kolme kertaa vuodessa". Hmmmm... niinä kolmena kertana kun ehdittiin nähdä, se olin joka kerta minä, joka vaivauduin matkustamaan kaksi tuntia bussissa ja maksamaan päälle 20€ bussilipuista (vain kerran onneksi varta vasten hänen luo mennessä). Hän ei koskaan "päässyt" tai ei vaan vaan edes vaivautunut kysymään porukoiltaan. Silloin olin niin sinisilmäinen, etten tajunnut asiaa, mutta nyt sen ymmärrän. Olin koko ajan hänen pompoteltavissa.

Enimmäkseen olen tosissaan pettynyt häneen, mutta en voi kieltää, ettenkö välittäisi hänestä tai ikävöisi häntä. Suurin syy on muistot. Vaikka tosiaan hyvin vähän ehdittiin nähdä ja aikaa viettää yhdessä livenä, se aika oli kultaakin kalliimpaa. Ne muistot ei unohdu varmasti koskaan, enkä sitä toivokkaan. Ne 8 kuukautta olin maailman onnellisin tyttö, sanoi sitten joku ulkopuolinen ihan mitä tahansa meidän suhteesta. Päällimäisenä mulla on tästä tyypistä mielessä vain hyviä asioita. Ihmiset muuttuu, muistot ei.

Oon tällä hetkellä ihan ok asian kanssa. Edelleen ikävöin häntä, mutta nykyinen ihastukseni ja muut kivat asiat kuten lähestyvä kesäloma tuovat positiivista voimaa mulle. Ja joo, jos joku bongasi tuolta yhdestä kohtaa, että kun meidän juttu sitten "loppui" ja mulla oli silloin jo uusi kiikarissa, mulla kävi hänenkin kanssaan  aika paskasti. Juttelu loppui silloinkin kuin seinään, mutta sain sentään selityksen jälkeenpäin.

Nykyisen ihastuksen kanssa ei ole vielä mitään ratkaisevaa tapahtunut, mutta edistystä on mun mielestä tullut. Matkalla en ole välttynyt tälläkään kertaa pettymyksiltä ja ulkopuolisten paskanjauhannalta, mutta en jaksa enää välittää. Kukaan muu ei voi päättää mun  rakkausasioista, kun minä itse.

Elämä opettaa, epäonnistumiset kasvattaa.

P.s. Jos sinä, rakas ex-poikaystäväni, satut jostain ihmeen syystä lukemaan tätä vuodatusta, niin hatunnosto sulle. En oikeesti ois koskaan susta uskonut tollaista. Mutta kiitos siitä, että kohtelit mua niin halpamaisesti ja paskasti, avasit mun silmät. Enää en katso kaikkea sormieni läpi. Jossain se raja menee. Hyvää jatkoa sulle, älä kohtele enää ketään muuta yhtä paskasti. Kiitos ja näkemiin.

Kiitos, JOS jaksoit koko vuodatukseni lukea. Tarkoitus ei ollut kerätä huomiota, vaan saada teitä ymmärtämään, miks musta ei paljoa ole kuulunut. Ja ihan pikkuvinkkinä teille, älkää ikinä alentuko huonoon kohteluun parisuhteessa tai yhtään missään. Ketään ei voi pakottaa seurustelemaan tai kaveeraamaan itsensä kanssa, mutta asiallisesti pitää kaikkia ihmisiä kohdella.

Ensiviikolla on tulossa vähän positiivisempia postauksia ja ehkä vähän paremmin suunniteltujakin. Kiitos kaikille, ketkä jaksatte näitä lukea ja ootte mun blogissa mukana. Ootte ihania❤