31.7.2018

KESÄN SUOSIKIT



Hei te kaikki siellä ruudun toisella puolella! Olen koulujen kesäloman lisäksi pitänyt hieman lomaa myös blogin puolella, mutta nyt tuntuu, että on oikea aika taas jatkaa siitä, mihin keväällä jäin. 

Kuulumisistani kerron myöhemmin lisää, mutta voin nyt näin yleisesti sanoa, että menee ihan hyvin. Parisuhteessa menee ihan hyvin, oma mieleni voi kohtalaisen hyvin, lomalla on saanut unohtaa kiireet ja nauttia vapaudesta jonka ansiosta olo on melko levollinen, vaikka kirjoitusstressi alkaa painaa päälle kovalla voimalla. 


Tänään ajattelin kertoa teille, mitkä on olleet just mun suosikkijuttuja tänä kesänä. Ne voi olla joko ruokia, joitain tuotteita, eri paikkoja, jotain tekemistä tai oikeastaan mitä vain. Eiköhän mennä sitten vain suosikkien pariin!



Kuvahaun tulos haulle ingman mansikkatuutti



Kuvahaun tulos haulle essence camouflage


3. POIKKEUKSELLISEN LÄMMIN SÄÄ

Kuvahaun tulos haulle hot weather





Kuvahaun tulos haulle silja symphony

6. FÄBODA, PIETARSAARI

Henkilön Roosa Tarvainen kuva.


Kuvahaun tulos haulle lunette kuukuppi



1. Oon tiennyt Ingmanin mansikkatuutin olemassaolosta jo vuosikausia, mutta vasta tänä kesänä kun sitä maiston mummulassa sattumalta, Amor ampui nuolensa sydämeeni! En ymmärrä miten mansikkajäätelö voi olla niin hyvää. Voin kertoa, että tota on tässä muutaman viikon aikana tullut useampi tuutti syötyä..

2. En ole kovin ahkera meikkaamaan tai varsinkaan käyttämään meikkivoidetta, mutta nyt, kun rakas Lumenen cc-voiteeni päästi itsensä loppumaan, oli ostettava uusi puteli. Kuulin jostain, että Essencen meikit on hintaansa nähden tosi laadukkaita ja hyviä, joten päätin kokeilla. Keväällä ostin jo yhden toisenlaisen samaisen merkin voiteen, mutta kotona harmikseni huomasin sävyn olevan ihan liian tumma tällaiselle vaaleaverikölle. Pari viikkoa sitten ostin sitten purkin tuota camouflage-meikkivoidetta vaaleimmassa sävyssä, ja suureksi onnekseni se sopi ihoni sävyyn täydellisesti! Hintaakaan kyseisellä voiteella ei ollut kuin vajaa 5€, ja kun pysyvyys, peittävyys ynnä muut tärkeät seikat olivat kunnossa, tämä tuote jää ehdottomasti käyttöön. 

3. Tämä heinäkuu on ollut poikkeuksellisen lämmin! Lämpö on samalla sekä kiva että kurja juttu; hyvinä puolina mainittakoon sen, että olen ENSIMMÄISTÄ KERTAA onnistunut ruskettumaan edes hieman Suomen kesässä, päässyt nauttimaan lämpimistä järvivesistä,  ja ei kyllä ole vähään aikaan houkuttanut lähteä ulkomaille. Ikäviä puolia jatkuvassa kolmenkympin helteessä on se, että ulkona ei vaan PYSTY olemaan hetkeä kauempaa, etenkin jos pitää tehdä jotain yhtään fyysisempää. Viime perjantaina sain kokea, mitä on mainostenjako lähestulkoon 35 asteen helteessä keskipäivällä. Voin sanoa, etten hirveästi nauttinut. 

4. Kävimme kesäkuussa risteilyllä Ruotsissa ja kun vietimme pari päivää ennen sitä Helsingissä, kävimme kerran syömässä Georgian House-ravintolassa. Itse en siis valinnut paikkaa vaan eräät tuttavani, jotka käyvät ilmeisesti siellä useamminkin Helsingissä kun asuvat, mutta voin sanoa, että oli kyllä tosi hyvää ruokaa! Itse en ehkä olisi muuten mennyt kyseiseen paikkaan, mutta tämän yhden ja ainoan kokemuksen perusteella voin kyllä suositella sitä. Ruoka oli tosi hyvää, ja etenkin georgialainen päärynälimu oli erinomaista. 

5. Samaisella reissulla käytiin siis Ruotsissa risteilyllä, ja matka taittui kevyesti Silja Symphony-laivalla Helsingistä Tukholmaan. En ole aiemmin käynyt kyseisellä laivalla, mutta viihdyin kyllä erittäin hyvin! Henkilökunta oli todella mukava, laiva todella kaunis etenkin sisältäpäin, paljon liikkeitä joissa tehdä ostoksia, ruoka hyvää, ja allasosasto viihtyisä. 

6. Olin jälleen tänäkin kesänä sukulaisteni luona Pohjanmaalla, ja nyt kun mulla on jo ajokortti, käytiin yhtenä päivänä serkkuni kanssa Pietarsaaressa Fäbodan uimarannalla. Kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt siellä, pieniä ongelmia oli löytää perille ja etenkin poispäin, itse ranta ei ollut kovinkaan mukava uida, mutta maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit! Rantoja on siis 3, kävimme myöhemmin kesällä perheeni kanssa eri rannalla kuin viimeksi, se osoittautui mukavammaksi ja oli paljon matalampi.

7. Mietin hetken, haluanko käsitellä tätä aihetta blogissani, mutta päätin, että tottakai haluan. Menkoista puhutaan edelleen liian vähän, etenkin kuukupeista. Teen aiheesta joskus oman postauksensa, mutta kerron nyt lyhyesti siitä, miten minä ja kuukuppi löysimme toisemme. 

Olen jo useamman vuoden tiennyt, mikä kuukuppi on, mutta muistaakseni vasta tänä keväänä aloin harkita sen ostamista ja kokeilua luettuani sen positiivisista vaikutuksista ympäristölle, itselle ja etenkin lompakolle. Noin kuukausi sitten päätin vihdoin sen hankkia, ja kyllähän se kertaostoksena tuntui aika suolaiselta. Alkuun käyttö oli hankalaa ja vaati opettelua, tuntui, että kuppi vaan aina juuttuu kiinni eikä sitä saa pois millään, mutta kuten käyttöohjeissa sanottiin, ajan kanssa käyttö helpottuu, ja niin tapahtui. Oma kuukuppini on Lunette-merkkinen, eli siis se on valmistettu Suomessa ja kokonaan suomalainen. Käytön rutinoiduttua voin sanoa, että tämä kapistus on kaiken sen vaivan ja rahan arvoinen, jota olen siihen käyttänyt. Se ei rasita limakalvoja, se tarvitsee tyhjentää vain pari kertaa päivässä, se on erittäin hygieeninen ja sen käyttö on todella yksinkertaista. Pystyn tekemään kaikkea sitä, mitä muinakin päivinä, ja voin unohtaa kokonaan sen, että on menkat.  Voin luvata, etten vaihda kuppia mihinkään, ja siteisiin ja tamponeihin verrattuna se on ehdottomasti mukavin suoja, jota olen koskaan käyttänyt.


Aurinkoista viikkoa kaikille ja muistakaa nauttia viimeisistä lomapäivistänne! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, mutta mieti kaksi kertaa, haluaisitko itse saada samanlaista palautetta. Huomioithan myös sen, että kommentit näkyvät vasta hyväksynnän jälkeen.